Toisaalta Leino väittää myös runossaan jokaisen ihmisen, siis aivan jokaisen olevan halukas tavoittelemaan hyvää. "On hyvää rinnassa jokaisen/vaikk' aina ei esille loista." Hän siis kieltää luonnostaan pahojen ihmisen olemassaolon. Ikään kuin Hannibal Lecter olisi ihan mukava kaveri, hän nyt vain välillä sortuu syömään muiden ihmisten elimiä tai muuten vain surmaamaan heitä. Errare humanum est. Tässä kohden voimme tietenkin kysyä, onko kukaan luonnostaan paha. Takana voi olla rankka lapsuus tai muita vakavia traumoja. Kuten myös Hannibalin tapauksessa. Mutta kuten joku minua viisaampi joskus on todennut, huonot aikaisemmat kokemukset eivät tee teosta moraalisesti yhtään oikeutetumpaa. Se voi auttaa ymmärtämään motiivia, mutta ei toimi perusteluna teon oikeutukselle.
"Enkö ole todellinen, Leino?"b)Pahuus on hyvyyden vastakohta, asia joka on moraalisesti väärin. Esmerkiksi vierustoverini kolatölkin varastaminen.
c) Eläin ei voi olla paha, koska eläimiltä puttuu tietoisuus ja se toimii vaistojensa varassa koittaen vain pysyä hengissä ja lisääntyä.Vaikka haukka tappaa ramman jäniksen, se tekee se syödäkseen ja selvitäkseen. Lisäksi heikon jäniksen poistaminen on darwinismin mukaan kaikkein hyödyllisintä. Näin vahvimmat selviävät ja populaatio vahvistuu ja haukka saa ruokaa. Vääryyttä ei tapahdu. Toiseenkin johtopäätökseen voisi tosin tulla mikäli päättelisi ainoastaan heidän ihmisrodulta saamansa kohtelun mukaan. Tai keltaisen lehdistön raflaavien otsikoiden perusteella (esimerkiksi tapaus, jolloin karhu surmasi lenkkeilijän). Tai populaarikulttuurin muodostaman erittäin negatiivisen kuvan perusteella koskien ainakin susia, käärmeitä ja hämähäkkejä.